PERUSTEET - LIITY - PELIMAAILMA - JÄRJESTÖT


Feeniksin kilta muodostettiin ensimmäistä kertaa 1970-luvulla ja sen perustaja oli alunperin Albus Dumbledore. Uskotaankin että kilta on nimetty Dumbledoren lemmikkifeeniksen, Fawkesin, mukaan.
Killan jäsenet hajaantuivat Tiedät-kai-kenen kukistuttua, mutta vuonna 1994 toiminta alkoi uudelleen. Nykyhetken kiltaa ei ole vielä kutsuttu kokooon ja se viettää hiljaiseloa toimettomana.

Feeniksin kilta on aina toiminut salassa niin kuolonsyöjiltä, ministeriöltä kuin muultakin taikamaailmalta. Sen entinen piilopaikka sijaitsi Lontoossa, Kalmanhanaukio kahdessatoista.


Tällä hetkellä kilta ei virallisesti ole toiminnassa, mutta mahdollisia olemassa olevia jäseniä on noin parikymmentä.



Ei tällä hetkellä käytössä. Mahdollisesti juonen edetessä otetaan käyttöön.



Pimeyden lordi on kuollut kuuluisassa Tylypahkan taistelussa vuonna 1998. Surmaaja, Neville Longbottom, palkittiin sankarina ja Rohkelikon legendaarinen miekka sai julkisuutta sen ollessa surma-ase. Rauha, ilo ja onni kukoistavat sodan jälkeisinä vuosina.

Mutta, Pimeyden Lordi ei kuitenkaan ole kuollut. Hänen viimeinen hirnyrkkinsä, Nagini, pääsi luikertelemaan pakosalle. Koska Nagini selviytyi, myös Hän-jonka-nimeä-ei-saa-lausua elää. Tappio hajotti hänen joukkonsa, mutta nyt hän suunnittelee uutta iskua.


Kenraali (1):
Hyvin heikkona ja vain yhden hirnyrkin varassa Voldemort kokoaa joukkojaan. Hän kuitenkin pitäytyy itse visusti piilossa ja on nimennyt kuolonsyöjistä itselleen kenraalin, joka hänen sijastaan toimii tietynlaisena kuolonsyöjäryhmän johtajana. Kuolonsyöjäien kenraali on ainoa jolla on suora yhteydes Pimeyden Lordiin ja ainoastaan hän voi jakaa käskyjä Lordin nimissä.

Kapteenit (4):
Kenraali on valinnut itselleen neljä (4) kapteenia. Kenraali ja kapteenit ovat ryhmittymän ylin, päättävä elin. Nämä neljä ovat kenraalin alaisia, mutta silti johtavassa asemassa.

Luottokuolonsyöjät:
Kapteenien alaisuudessa on joukko kuolonsyöjiä, jotka saavat erityisiä luottotehtäviä. Se, montako luottokuolonsyöjää kullakin kapteenilla on, on täysin kapteenin itsensä määritettävänä. Joidenkin mielestä luottokuolonsyöjiä on oltava paljon, kun taas toiset uskovat että pari hyvää on parempi kuin monta huonoa.
Kapteenit ovat valinneet alaisuuteensa omat luotto kuolonsyöjänsä, joita he käskyttävät erityisissä luotto tehtävissä.

Alimmat kuolonsyöjät:
Loput kuolonsyöjät putoavat alimpaan kastiin ja heidän asemansa kuolonsyöjien uudessa nousussa on kyseenalainen. Käytännössä he ovat sekä kenraalin, kapteenien sekä luottokuolonsyöjien käytettävissä. Alimpien kuolonsyöjien arvoaste voi vaihdella sen mukaan miten paljon heistä on hyötyä ryhmittymälle kuin myös sen perusteella mikä on milloinkin arvoasteikon tilanne. Alemmat kuolonsyöjät eivät koskaan ole luottokuolonsyöjiä korkeammassa asemassa.

Kuolonsyöjien palveluksessa:
Kuolonsyöjien palveluksessa olevia ei-kuolonsyöjiä kutsutaan monilla nimillä, esimerkiksi kuolonsyöjien palvelijat, käskyläiset, pimeyden joukot. Kuolonsyöjät käytännössä kutsuvat heitä millä nimellä haluavat.

Käskyläisien arvoon vaikuttaa myös kuolonsyöjien omat arvot. Ainahan puhdasverinen on jästisyntyistä parempi. Lisäksi asemaan vaikuttaa henkilön hyöty järjestölle. Esimerkiksi taikaministeriön alempiarvoinen työntekijä ei koskaan voi olla yhtä arvokas kuin esimerkiksi taikalainvalvonnan osaston päällikkö.

Koska arvojärjestys on vaihteleva, toisinaan voi käydä epäselväksi kuka on ylempiarvoisempi ryhmittymässä; tasokas käskyläinen vai alemman tason kuolonsyöjä. Yleisesti käskyläiset ovatkin alemmassa asemassa kuin alimmat kuolonsyöjät, mutta poikkeustilanteitakin on. Tästä syystä alemman kuolonsyöjän ja kuolonsyöjien palvelijan välinen asema on toisinaan veteen piirretty viiva ja saattaa aiheuttaa eripuraa ryhmittymän sisäisissä suhteissa.


Tie arvoasteikolla ylöspäin ei ole mikään helppo. Arvoon vaikuttaa kuolonsyöjän sukulaiset, hänen uskollisuutensa, taitonsa ja ennen kaikkea verensä puhtaus. Jästisyntyisiä ei riveihin oteta, ja puoliveristenkin voi olla hankalaa päästä läpi. Arvoasteikko vaikuttaa paitsi kuolonsyöjälle määrättyihin tehtäviin, myös siihen, kuinka tätä kohdellaan muiden keskuudessa. Arvoasteikolla kaikista alimpana olevien pääasiallinen tehtävä on toimia taustatukena, houkutuslintuina ja harhautuksina viholliselle, joten heidän elämänsä on kaikista epävakainta ja kenties vaarallisinta.

Yleneminen on vaikeaa, ja siihen tarvitaan rohkeutta ja oma-aloitteisuutta, jolla tuoda omat kykynsä esille.

Taitoa vaativat tehtävät on pääasiallisesti annettu luottokuolonsyöjille eli kapteenien joukoille. Kapteeni voi myös itse päättää suorittaa jonkun itselleen erityisen mieluisan ja tärkeän tehtävän. Kuolonsyöjät voivat toimia yksin, pareissa tai ryhmissä, riippuen tehtävän laadusta, luonteesta ja siitä, miten suuresti Kapteeni luottaa alamaisensa kykyihin. Alemman tason kuolonsyöjää ei lähetetä yksin tekemään mitään tehävää ellei kyseessä ole niinkin helppo tehtävä kuin kahvipaketin ostaminen.

Koskapa kuolonsyöjät toimivat vielä salassa, kuuluisaa kuolonsyöjien maskia ei käytetä, eikä operaatioista tehdä koskaan numeroa. Mutta kun ryhmittymä on valmistautunut tarpeeksi, on maskit tarkoitus kaivaa esiin. Ja niitä aikoja odotellessa on tehty jo selväksi että korkea-arvoisimmalla kuolonsyöjällä on aina etuoikeus ja suuri kunnia loihtia pimeänpiirto taivaalle. Arvokkaita kuolonsyöjäsukuja ovat esimerkiksi Lestranget, Averyt, Mulciberit, Yaxleyt, Rosierit, Ramseyt, Jellefit ja Jesterit.


Kuolonsyöjä kantaa taikasauvaa alati mukanaan. Lisäksi olisi hyvä, että käsivarressa olisi aina jotain kaavunkin alla peittämässä pimeän piirron - esimerkiksi sideharsoa, huiveja tai piirron väliaikaisesti peittäviä manauksia.

Seuraavaa asukokonaisuutta käytetään vasta, kun kuolonsyöjät ovat valmiita paljastamaan paluunsa:
Kuolonsyöjät piilottavat kasvonsa maskeilla. Naamion on lisäksi myös tarkoitus herättää pelkoa. Maskit ovat usein uniikkeja, mutta joillakin alempiarvoisimmilla ei välttämättä ole varoja oman maskin teettämiseen. Maski ei kuitenkaan riitä, sillä lisäksi pää on suojattava hupulla.

Varustukseen kuuluu siis myös musta kaapu, jossa pitää olla huppu - mielellään myös mahdollisimman peittävä sellainen, niihin tilanteisiin kun ei ole maski käsillä.

PERUSTEET - LIITY - PELIMAAILMA - JÄRJESTÖT